Kurkistus muotoilun taustoihin: Nahum Escobedon haastattelu
Polestar Precept näyttää suuntaa brändimme tulevalle kehitykselle. Tätä silmällä pitäen olemme puhuneet yksityiskohtaisesti Preceptin innovatiivisesta teknologiasta, materiaaleista ja muotoilusta. Emme ole kuitenkaan puhuneet inspiraatiosta muotoilun takana. Tätä varten keskustelimme Senior Exterior Designer Nahum Escobedon kanssa.
Miksi päätitte tehdä Preceptistä moniin konseptiautoihin verrattuna enemmän todellista autoa muistuttavan?
Aiemmin meidän täytyi suunnitella konseptiautoja, koska se oli tapa viedä muotoilua ja teknologiaa eteenpäin. Nykyisin teknologia kehittyy melko nopeasti, mikä antaa meille vapauden olla aiempaa luovempia sellaisten visioiden ja ideoiden esittelyn suhteen, jotka ovat sekä konsepteja että samalla paljon lähempänä todellisuutta. Ihmiset ovat kiinnostuneita konseptiautoista, mutta he tietävät, että eivät koskaan tule näkemään niitä tien päällä. Sen sijaan he näkevät näiden brändien todelliset tuotteet, mistä aiheutuu valtava pettymys. Emme halunneet antaa tällaista harhaanjohtavaa viestiä, joten keskityimme suunnittelemaan auton, joka on sekä futuristinen ja kaunis että ostettavissa lähitulevaisuudessa. Ympäristöystävällisyys on myös tärkeässä roolissa, ja siihen kuuluu materiaalien ja resurssien säästäminen. Haluamme suunnitella kauniita ja tyylikkäitä autoja, mutta samalla meidän täytyy edistää kierrätettävien materiaalien käyttöä autoalalla.
Mistä pidät eniten Preceptin muotoilussa ja miksi?
Vaikea kysymys! Pidän paljon takaosan muotoilusta. Sen ilme on tekninen ja aerodynaaminen, se on minimalistinen ja futuristinen, ja kaikilla yksityiskohdilla on tarkoitus.
Onko oikein kutsua Preceptiä konseptiautoksi? Olisiko "sitoumusta ilmentävä auto" osuvampi?
Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys, koska ajatus sitoutumisesta saattaa pelottaa ihmisiä (nauraa). Pidän sitä enemmänkin lähitulevaisuuden visiota edustavana autona. Tämä on meidän visiomme, se kertoo ydinarvoistamme, eikä se ole kovin kaukana todellisuudesta. Emme koskaan halunneet kutsua sitä konseptiautoksi. Konseptiauto on usein ikään kuin illuusio, joka ei koskaan toteudu. Precept sen sijaan asettaa uuden standardin. Se toimii uuden aikakauden avaajana.