Hankin muutama vuosi sitten Polestarin. Ja pakko olla heti kärkeen rehellinen: En hankkinut sitä pelkästään siksi, että halusin pelastaa maailman vaan siksi, että halusin pelastaa itseni. Täytin juuri viisikymmentä. Puoli vuosisataa on ikä, jolloin jokaisen itsensä kanssa sinut olevan seikkailijan pitäisi viimeistään hyväksyä se tosiasia, että nuoruus on ohi ja elämä alkaa hiljalleen muuttua siten, että ilon aiheet löytyvät arjen pienistä mukavuuksista.
Koska rehellisyydellä on aloitettu, on sillä tiellä jatkettava. Toinen paljastus: Olen aina rakastanut autolla ajamista – selittämättömän paljon. Mikään ei saa minua samalla tavalla rentoutumaan. Hellittäminen tapahtuu jo sinä hetkenä, kun auton oven sulkee. Maailma hiljenee, läsnäolo tiivistyy, edessä on uusi matka – tai ainakin lähikauppa.
