Chengdun tuotantolaitosta koskeva päivitys
Asiat tapahtuvat nopeasti, ja Polestarilla vauhti on suorastaan päätähuimaava. Hyvä esimerkki tästä on töiden edistyminen Chengdun tuotantolaitoksella.
Nyt rakentuvan erottuvan arkkitehtuurin (kiitos Sn∅hettan) ohella myös tuotanto on jo virallisesti käynnistynyt. Chengdun tuotantolaitoksella on minikokoinen tuotantolinja, jolla valmistetaan parasta aikaa Polestar 1 TT (tooling trial) -prototyyppejä kahden auton päivävauhdilla.
Koko rakennuksen läpi ulottuva puolikerros on jo paikallaan, joten vierailijat voivat nähdä tuotantoprosessin omin silmin. Myös Brand Experience Centre on valmistumassa. Tästä kuitenkin lisää myöhemmin. Tavoitteena on avata keskus ja saada tuotanto täyteen vauhtiin elokuussa 2019. Tästäkin lisää myöhemmin.
Nopeasta aikataulusta huolimatta kaikki tehdään tinkimättömästi pienintä yksityiskohtaa myöten. Seinät pidetään vapaina häiritsevistä muistilapuista ja kalentereista. Jopa trukeissa käytettävä fontti on Polestar Unica77.
01/07
Perustustyöt aloitettiin 20. marraskuuta 2017, ja siitä lähtien työtä on tehty keskeytyksettä. Katso kuvat galleriasta.