Siirry pääsisältöön
Polestar 2

Global Fashion Summit: allianssit uutta aikakautta varten

Muoti on monia asioita. Esimerkiksi rohkeaa, kokeilevaa ja erittäin vaikutusvaltaista. Se on innovatiivista ja rajoja rikkovaa, ja juuri tätä maailma nyt tarvitsee. Siksi olemme tämän vuoden Global Fashion Summit: Copenhagen Editionin pääyhteistyökumppani.

Fredrika Klarén speaking by the podium at the Global Fashion Summit.

Vuosittain järjestettävä Global Fashion Summit on johtava kansainvälinen kestävän muodin foorumi. Sen järjestää Global Fashion Agenda, voittoa tavoittelematon järjestö, joka kannustaa alaa yhteistyöhön yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.  Tänä vuonna pääteemana on "Alliances for a new era", ja sen puitteissa suurimmat muotitalot, kuten Mulberry, Courregès ja Nike, ovat kokoontuneet yhteen Euroopan komission ja UNFCCC:n poliittisten päättäjien kanssa edistääkseen yhteistyötä vihreämmän tulevaisuuden puolesta. Ja tänä vuonna Polestar on mukana ainoana automerkkinä inspiroimassa ja saamassa inspiraatiota niiltä, jotka jakavat tavoitteemme. Sillä yhteisten haasteiden käsitteleminen ja yhteistyö niiden voittamiseksi ovat meille keskeisiä tekijöitä, kun edetään kohti kestävämpää maailmaa.Tällä hetkellä kuljetussektori ja muotiteollisuus ovat maailmanlaajuisesti kaksi eniten saastuttavaa toimialaa. Muotiteollisuus aiheuttaa noin 10 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä ja lähes 20 prosenttia jätevedestä. Kuljetusala aiheuttaa yli viidenneksen globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä.Mutta nämä eivät ole ainoita yhtäläisyyksiä, joita kuljetusalalla ja muotiteollisuudella on. Molempien alojen sisällä on tuotemerkkejä, joilla on yhteinen tavoite:  sitoutuminen perinteisten toimintatapojen uudelleenajatteluun, innovointi kestävämpien materiaalien löytämiseksi ja tietoisuus kiireellisten toimien tärkeydestä.

01/03

Polestar at Global Fashion Summit.
Haluamme tehdä yhteistyötä ratkaistaksemme erittäin monimutkaisen ongelman eli kestävien, turvallisten ja ilmastoneutraalien tekstiilimateriaalien luomisen, siirtämättä ongelmaa muille aloille.
Fredrika Klarén

Esimerkiksi Houdinin kaltaiset tuotemerkit irtautuvat pikamuodin ideasta ja pyrkivät tekemään ajattomia, kestäviä ja kierrätettäviä vaatteita. Ja sitten on esimerkkejä, joissa muoti ja autot ovat kohdanneet epätodennäköisillä, ajatuksia herättävillä tavoilla. Kuten Polestar 1:n denim-kankainen auton ovi, joka on valmistettu käytetyistä farkuista ja kierrätetystä hiilikuidusta biopohjaista epoksihartsia käyttäen. Tapahtuman avauspäivänä Polestarin kestävän kehityksen johtaja Fredrika Klarén nousi päälavalle yhdessä H&M-konsernin talousjohtajan Adam Karlssonin ja UNFCCC:n viestintä- ja yhteistyöosaston johtajan Ina Parvanovan kanssa puhumaan siitä, mitä muotiteollisuuden alliansseilta vaaditaan, jotta ne pysyisivät 1,5 asteen ilmastotavoitteessa.Paneelin keskeinen anti oli, että on tärkeää ymmärtää, että muoti- ja kuljetusaloja koskevat samat monimutkaiset kestävän kehityksen haasteet. Jotta molemmilla toimialoilla olisi välitöntä vaikutusta, meidän on oltava yhtenäisiä siinä, miten haasteisiin puututaan, yhdistämällä voimavaramme ja luomalla liittoutumia."Muotiteollisuus on kestävien tekstiili-innovaatioiden edelläkävijä", Klarén sanoi lavalla. "Haluamme tehdä yhteistyötä ratkaistaksemme erittäin monimutkaisen ongelman, eli kestävien, turvallisten ja ilmastoneutraalien tekstiilimateriaalien luomisen, siirtämättä ongelmaa muille aloille."  1,5 asteen tavoitteessa pysyminen edellyttää uusia ajattelutapoja ja uusia kumppanuuksia. Muodin ytimessä on rohkeus, mikä tekee siitä ihanteellisen liittolaisen matkalla kohti kestävämpää tulevaisuutta.

Tähän liittyviä aiheita

Peruutuskilpailu entisen rallimestarin kanssa Polestar 4:llä

Kaksi kuljettajaa. Yksi jäinen rata. Polestar 4. Ja kisa, peruuttaen.