Katse tulevaisuuteen: miten arktinen siemenholvi pelastaa maailman
Maanviljely on kenties kaikkein merkittävin inhimillistä kehitystä edistävä tekijä. Se työllistää neljänneksen maailman työvoimasta, ja se on kautta historian toiminut merkittävien teknologisten edistysaskelten vauhdittajana. Se voi kuitenkin olla myös erittäin tuhoisaa. Nykyään monet ympäristökatastrofit, kuten metsäkato, biologisen monimuotoisuuden heikkeneminen ja hiilidioksidipäästöt, voidaan yhdistää maatalouteen. Elintarviketuotanto rasittaa merkittävästi maailmanlaajuisia ekosysteemejä, ja parhaillaan yritetään ratkaista yhtä tämän vuosisadan tärkeimmistä kysymyksistä: voiko maailma ruokkia itsensä kestävällä tavalla?
Jossakin napapiirin pohjoispuolella sijaitsevassa jäätyneessä maisemassa on jäätiköiden ja jääkarhujen ympäröimä bunkkeri. Ainoa näkyvä merkki ihmisen toiminnasta on arktisesta tundrasta työntyvä mahtava betonilaatta, joka näyttää olevan peräisin toisesta maailmasta. Rakenne itsessään voisi olla taideteos, mutta se, mitä siihen varastoidaan, on paljon arvokkaampaa kuin itse rakennus. Kyseessä on Huippuvuorten siemenholvi, joka tunnetaan myös tuomiopäivän holvina. Se on nykyään yksi maailman tärkeimmistä rakennuksista.
Ei ehkä tule ensimmäiseksi mieleen ajatella, että siemenet olisivat suojelun tarpeessa. Viimeaikaiset arviot osoittavat kuitenkin, että puolet maailman energiantarpeesta täytetään vain kolmella viljalajilla (maissi, riisi ja vehnä), ja tästä kolmikosta on tullut perustavanlaatuinen osa ruokavaliotamme. Koska olemme riippuvaisia viljasta, hallitukset ja instituutiot ovat tehneet suojelusta tärkeän prioriteetin. "En usko, että suojelun merkitys on koskaan ollut suurempi. Kun katsoo ikkunasta ulos, näkee, miten ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkeen", sanoo Lise Lykke Steffensen, yli miljoonan erilaisen siemenen suojelusta Huippuvuorilla vastaavan NordGenin toimitusjohtaja.
Holvi on lajissaan maailman suurin, ja se tarjoaa turvasäilön yli 17 000 paikalliselle siemenpankille, jotka haluavat turvata omia siemenkokoelmiaan sotien, tautien tai muiden globaaleja elintarvikejärjestelmiämme uhkaavien kriisien varalta. Sen lopullisena tavoitteena on säilyttää näyte jokaisesta maailman siemenlajikkeesta. Holvi on tietenkin viimeinen keino vastata kriisiin, jota ei ehkä koskaan tule. Lisen päivittäisessä työssä ei ole niinkään kyse maailmanlopun estämisestä vaan enemmänkin toimivien ratkaisujen löytämisestä muuttuvaan maailmaamme.
"Tavallisesti ympäristömuutokset tapahtuvat tuhansien tai satojen vuosien aikana. Nyt ilmastonmuutos kuitenkin kiihtyy, eivätkä kasvit, eläimet ja metsät pysty sopeutumaan samaan tahtiin. Tarvitaan siis uusia geenejä ja ominaisuuksia, jotta ne selviytyisivät tästä muutoksesta", Lise selittää.
Huolestuttavaa on, että tämä ei ole niin yksinkertaista kuin muutaman uuden erilaisiin ympäristöolosuhteisiin sopeutuvan geneettisesti muunnellun laboratoriosiemenen luominen. "Yksi suurimmista haasteistamme on se, pystymmekö kasvattamaan kasveja, jotka menestyvät näissä uusissa ilmastoissa. Uuden kasvilajikkeen kehittäminen vie 15-25 vuotta. Joten se, mitä tällä hetkellä näemme markkinoilla, on kehitetty aikana, jolloin ilmastonmuutos ei ollut nykyisen kaltainen, ja tämä on ongelmallista." Se on pelottava näkymä, sillä monet nykyisin käyttämistämme siemenistä eivät sovellu nykyiseen ympäristöön, ja seuraukset voivat olla tuhoisia. "Luin juuri artikkelin, jossa sanottiin, että kuivuuden vuoksi Ruotsissa saatiin tänä vuonna noin 40-50 prosenttia normaalista sadosta. Se tarkoittaa, että kasvit ovat huomattavasti stressaantuneempia."
Valitettavasti se ei ole ainoa katastrofaalinen tapahtuma, joka Lisen täytyy ottaa huomioon. Väestörakenteen muuttumisen takia tilanne todennäköisesti vain pahenee, ainakin lyhyellä tähtäimellä.
Meidän on satuloitava kaikki hevoset, joita meillä on. Aikaa ei ole paljon.
Proteiinipitoisia toukkia
Seuraavien 30 vuoden aikana maapallon väkiluku nousee 10 miljardiin, ja tämä aiheuttaa lukuisia ongelmia. Yritykset tasapainottaa jatkuvasti kasvavan väestön ravinnontarve ja yhä epävakaampi ja arvaamattomampi ympäristö ovat saaneet asiantuntijat uskomaan, että olemme maailmanlaajuisen ruokakriisin partaalla. Koska maanviljely ja elintarviketuotanto tuottavat jo yli kolmanneksen maailman kaikista kasvihuonekaasupäästöistä, sekä ilmastotavoitteisiin että kaloritarpeisiin vastaaminen edellyttää mullistavia muutoksia ruoantuotantotapoihimme.
Mutta kuinka pitkälle voimme venyttää ympäristön ja teknologian rajoja taataksemme ravinnonsaannin kaikille?
Elokuvissa kävijät ovat liiankin hyvin perillä mahdollisista ruokakatastrofeista, jotka odottavat meitä aivan kulman takana. Bladerunnerin proteiinipitoisista toukista aina Soylent Green -elokuvan planktonpohjaisiin energiapitoisiin ravintolisiin asti Hollywood on valmistellut meitä tylyyn kyberpunk-herätykseen. Tämä dystooppinen tulevaisuudennäkymä voi toimia hyvin valkokankaalla, mutta eikö se ole hieman kaukaa haettu? Valitettavasti ei niin kaukaa kuin voisi luulla.
Kun viljelykelpoisen maan niukkuudesta tulee maanviljelijöille yhä suurempi ongelma, joka venyttää jo ennestään heikkoja ekosysteemejä äärirajoille, monet maatalousyritykset kääntyvät tieteen puoleen etsiessään vastauksia. Uudet teknologiat, kuten kudosteknologia ja synteettinen biologia, voivat mahdollisesti parantaa viljelykasvien ja karjan tarjontaa, ja uudet elintarvikevaihtoehdot, kuten lihattomat pihvit ja vegaaniset maitotuotteet, ovat jo lähellä hyllyjämme. Mutta kuinka suurta roolia haluamme teknologian näyttelevän elintarviketuotannossa?
Lisen mielestä kaikkia vaihtoehtoja pitäisi harkita. "Vakiovastaukseni tähän kysymykseen on, että meidän on satuloitava kaikki hevoset, joita meillä on. Aikaa ei ole paljon. Vastassamme on luonto, ja ympäristömme muuttuu niin nopeasti, ettei luonto pysty seuraamaan." Tällainen avarakatseisuus on johtanut NordGenillä joihinkin varsin mielenkiintoisiin kumppanuuksiin. "Juuri nyt teemme erään suuren elintarvikevalmistajan kanssa yhteistyötä, jossa tarkastelimme yli 800 erilaista siemenlajia. Genotyypitimme niitä ja keräsimme paljon tietoa, koska kyseinen yritys tietysti etsii jotain, joka on ravitsevampaa, rakenteeltaan parempaa tai tuntuu paremmalta suussa."
Elämäntapamme on johtanut siihen, että olemme menettäneet paljon tietoa luonnosta ja maanviljelystä.
Tämä kumppanuus on vain yksi monista yhteistyöhankkeista, joita NordGen pitää olennaisen tärkeinä ravinnonsaannin takaamiseksi. Lise näkee selvästi, että tutkimuskeskusten, kaupallisten toimijoiden ja poliittisten päättäjien välinen yhteys tarjoaa hedelmällisen maaperän innovaatioiden kehittymiselle. Yksin tekeminen ei ole enää kannattava vaihtoehto. "Ne, jotka työskentelevät vain erillään toisistaan, häviävät, koska meidän on tehtävä yhteistyötä."
NordGenillä on sadan vuoden aikahorisontti, mikä tarkoittaa, että suurta osaa sen työstä voidaan arvioida vasta 2100-luvulla. Laajasta toiminta-alueestaan huolimatta Lise noudattaa käytännönläheistä lähestymistapaa ennustaessaan maatalouden tulevia suuntauksia. "Valitettavasti elämäntapamme on johtanut siihen, että olemme menettäneet paljon tietoa luonnosta ja maanviljelystä. Siitä, miten voimme valmistaa ruokamme itse. Tarkoitan, että on niin monia ihmisiä, joilla ei ole aavistustakaan siitä, miten esimerkiksi perunoita kasvatetaan. Meidän on siis palattava takaisin ja keksittävä pyörä tavallaan uudelleen. Meidän on pystyttävä tuottamaan omaa ruokaa ja olemaan vähemmän riippuvaisia tuontitavaroista. Uskon, että tulevaisuudessa tulemme näkemään paljon tiiviimmän integraation itsemme ja ympäristömme välillä."
Tämä vastaus ei miellyttäisi scifi-faneja, jotka kaipaavat kuivattua pizzaa. Silti ajatuksessa siitä, että pyyhimme pölyt lapioistamme ja palaamme juurillemme, on jotain kiehtovan syklistä, jopa runollista.
